Asiakas­kokemuksia

Nettipianokoulu mahdollisti opiskelun maalla

”Nettipianokoulu on loistojuttu maalla asuvalle! Kuljen päivät Kuusamon keskustassa töissä. Illalla pitäisi sitten lähteä takaisin keskustaan, jos harrastus olisi siellä.

Lasten koululta loppui soittotunnit muutamia vuosia sitten. Nyt 10-vuotias Virpi ehti käydä tunnilla vain eskariaikana. Startti -kurssin aineistoa oli helppo opettaa tytöille. Toisella tytöistä se jäi kesken, mutta Virpillä on nyt intoa jatkaa. Plussaa siis myös siitä, että aineisto on vielä käytettävissä!

On tosi hyvä, että voi edetä omaa tahtia. Toisaalta harrastukseen antaa rytmiä se, että materiaali ei ole loputtomiin käytössä. Virpi sanoikin, että tämä kurssi on tosi kiva!

Olen kokenut, että oma musisoiminen tyhjentää pään, ja olo virkistyy. Pääsee työasioista tehokkaasti irti.

Voisin todellakin suositella kurssia muillekin!”

Maria ja Virpi Orjasniemi, Kuusamo

Maria ja Virpi Orjasniemi, Kuusamo
tokat

Haave pianonsoiton opiskelusta toteutui vihdoin

”Olin pitkään haaveillut pianonsoiton opettelemisesta. En vaan ollut saanut koskaan aikaiseksi ilmottautua pianotunneille ja tuntui, että aika ei riittänyt uuteen harrastukseen. Sitten tutustuin Ilonan Nettipianokouluun, se tuntui heti luontevalta ja helpolta tavalta aloittaa harjoittelu. Kotonamme sattui olemaan piano, siitä harjoittelu sitten lähti. Nautin paljon pianon soittamisesta, se rentouttaa arjen kiireen keskellä.

Olen tykännyt tosi paljon tästä Startti -kurssista. Tämä on ollut minulle juuri oikea tapa opetella pianonsoittoa. ”Tunnille” voi mennä milloin vain ja käydä opetusvideo läpi niin monta kertaa kuin haluaa ja tarvittaessa palata vanhoihin materiaaleihin myöhemmin.

Opiskelu on sujunut mukavasti, aikaa toki voisi olla vielä enemmän käytettäväksi harjoitteluun. Harjoituksia on ollut hyvä määrä ja sopivalla tahdilla on menty eteenpäin. Opastus kurssilla ja ohjeet ovat olleet tosi selkeät ja helposti ymmärrettävät. Sopivasti harjoituksia ja teoriaa. En löydä mitään parannettavaa tähän.

Lähdin käytännössä ihan nollasta opettelemaan, nyt sujuu jo kahden käden soittaminen ihan kivasti.”

Suosittelen lämpimästi kurssia muillekin, itse olen ollut tosi tyytyväinen. Jossain kohtaa osallistun seuraavalle kurssille Nettipianokoulun kautta!

Eveliina Mustonen, Hyvinkää

Haave pianonsoiton opiskelusta toteutui vihdoin

”Olin pitkään haaveillut pianonsoiton opettelemisesta. En vaan ollut saanut koskaan aikaiseksi ilmottautua pianotunneille ja tuntui, että aika ei riittänyt uuteen harrastukseen. Sitten tutustuin Ilonan Nettipianokouluun, se tuntui heti luontevalta ja helpolta tavalta aloittaa harjoittelu. Kotonamme sattui olemaan piano, siitä harjoittelu sitten lähti. Nautin paljon pianon soittamisesta, se rentouttaa arjen kiireen keskellä.

Olen tykännyt tosi paljon tästä Startti -kurssista. Tämä on ollut minulle juuri oikea tapa opetella pianonsoittoa. ”Tunnille” voi mennä milloin vain ja käydä opetusvideo läpi niin monta kertaa kuin haluaa ja tarvittaessa palata vanhoihin materiaaleihin myöhemmin.

Opiskelu on sujunut mukavasti, aikaa toki voisi olla vielä enemmän käytettäväksi harjoitteluun. Harjoituksia on ollut hyvä määrä ja sopivalla tahdilla on menty eteenpäin. Opastus kurssilla ja ohjeet ovat olleet tosi selkeät ja helposti ymmärrettävät. Sopivasti harjoituksia ja teoriaa. En löydä mitään parannettavaa tähän.

Lähdin käytännössä ihan nollasta opettelemaan, nyt sujuu jo kahden käden soittaminen ihan kivasti.

Suosittelen lämpimästi kurssia muillekin, itse olen ollut tosi tyytyväinen. Jossain kohtaa osallistun seuraavalle kurssille Nettipianokoulun kautta!”

Eveliina Mustonen, Hyvinkää

tokat

Nettipianokoulu vei hetkeksi arjen ulottumattomiin

Nettipianokoulu antoi minulle paljon. Osallistuin eka kurssille, kun olin äitiyslomalla ja aika pitkälti siis kotona. Se vei minut aina hetkeksi pois pyykkivuorien ja tiskiläjien ulottumattomiin. Soittamisen ja oppitunnin jälkeen tunsin itseni virkistyneeksi ja jaksoin taas olla riittävän hyvä itselleni ja lapsilleni – ja tietenkin niille kotitöille.

Kun ensimmäistä kertaa moneen vuoteen istuin pianon ääreen ja annoin sävelten tulla, tuntui sisälläni niin hyvältä. Koko keho reagoi musiikin eri ääniaaltoihin. Tuntui hyvältä kuunnella säveliä koko keholla.

Kurssi sopi silloiseen elämäntilanteeseeni hyvin. Ainut miinuspuoli oli se, etten meinannut saada raivattua arkiympyröiden pyörittämiseltä tilaa soittamiselle. Enkä pysynyt siinä tahdissa, että materiaali / viikko. Mutta oli hyvä, että kurssin pystyi käymään omaan tahtiin.

Kurssin materiaali oli erittäin selkeä ja mukaansa tempaava. Ja mielenkiintoinen! Pikkukappaleet olivat oikein somia!

Kokonaisuudessaan kurssi oli erittäin mainio tapa opetella pianon soittoa ja vahvistaa jo opittuja, vähän ruostuneita taitoja! Kiitän, ja suosittelen!”

Iida Vänskä, Outokumpu

kolmat
Tyytyväinen Nettipianokoulun asiakas

ILONAN TAPA OPETTAA ON YTIMEKÄS, SELKEÄ JA INNOSTAVA

”Mikäpä olisi ollut mukavampaa syksyn hämärtyessä, kuin syventyä Startti -kurssin mukana pianonsoiton maailmaan! Se onkin ollut pitkäaikainen haaveeni.

Aiemmin olen itse opetellut säestämään tuttuja lauluja soinnuilla, mutta juuri muuta en ole osannutkaan. Startti -kurssilla tuli tutuksi perustekniikkaa, nuotinlukua ja erilaiset merkinnät nuottiviivastolla tekniikkaharjoitusten ja lyhyiden kappaleiden myötä. Startti -kurssin myötä sai perusasiat kuntoon kohti jatkoa ja varsinaista soittamista.

Nettipianokoulu on tuonut vapautta tutustua materiaaliin ja harjoitella silloin kun se itselle parhaiten sopii, ja opetusvideoihin on voinut palata yhä uudelleen. Itse opinkin parhaiten kuuntelemalla mallisoiton seuraten samalla nuoteista. Tämän Nettipianokoulun toteutustapa mahdollistaa hyvin.

Ilonan tapa opettaa on ytimekäs, selkeä ja innostava. Hauskat kielikuvat, huumori ja kauniinsävyiset harjoituskappaleet innostavat yhä uudelleen oppimaan uutta!

Nettipianokoulu Ilon myötä olen vihdoin päässyt toteuttamaan haavettani pianonsoitosta ja
jatkoin Startti -kurssilta Taso 1 -kurssille. 

Toteutin myös toisen pitkäaikaisen haaveeni, ja ostin laadukkaan sähköpianon Laatusoittimelta, johon olen ollut myös hyvin tyytyväinen.
On ilo olla Ilonan Nettipianokoulu Ilossa!”
 
Veera Hämäläinen, Jyväskylä